Rottaralli 2000

Ristiina

Tänne tullessa allekirjoittaneen yamaha halvaantui mäntsälän kohdalla, josta seitsemän tunnin korjaussession jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Kiitos paljon avusta Tapsa ja tuntemattomaksi jäänyt Autoliiton edustaja.

Tapsan ja Katin kanssa siis tultiin hiukka myöhässä. (Juuri ennen valomerkkiä) Onneksi pojat oli varanneet riittävän kookkaan leiripaikan, jotta päästiin rakentamaan perinteistä ämseetoiseenkylää aamun pikkutunneilla.

Tapsa näytti, että Eurokossun voi tyhjentää myös riisumatta kypärää.

Myös Esa ja Kennu onnistuivat aiheuttamaan itselleen väsymystä.

Leirin edusta

Leirin tausta