Eurooppa 1997 (sivu 2/6)

Viro, Latvia, Liettua

Viron läpiajosta ei paljon kerrottavaa jäänyt. Ainoat mieleenpainuvat asiat olivat paikallisen pakokaasun hajuun tottuminen, sekä paikallisten jopa yllättävä ystävällisyys tutkista varoittamisen suhteen.

Kun Latvian raja vihdoin koitti yllätyimme rajamuodollisuuksien tehokkuudesta. Mopottimella saimme ajaa jonojen ohi, tullimiesten ohi ja lopuksi maan rajan ohi edes aukaisematta passejamme.

Eksyminen

Hieman ennen Riiaa alkoi opasteet ensin kummittelemaan tyyliin; "Riga 20", "Riga 40", "Riga mitä vaan", kunnes loppuivat kokonaan. No Riiaan kyllä päästiin kun suoraan ajoimme, mutta ulosmenoon tuhrautuikin sitten useampikymmentä minuuttia. (Sittemmin olen kuullut, ettemme ole ainoat ko. maankohdassa eksyneet.)

Majatalon ystävälliset kantikset

Ulos Riiasta päästyämme porskutimme Liettuan rajan yli, joka sujui lähes yhtä vaivattomasti, kuin Latviankin raja. Hiukka ennen Pärnua pysähdyimme yöpymään, koska ennakkoluulottomasta asenteestamme huolimatta emme halunneet ajaa yöllä. Majatalo johon hakeuduimme osoittautui loistavaksi sekä huoneiltaan, autotalliltaan, sapuskaltaan, että hinnoiltaan.(Yöpyminen kahdelta hengeltä ja motskarilta aamupaloineen maksoi muistaakseni yhteensä n. 100 FIM)

Pientä ongelmaa aiheutti se ettei meillä ollut paikallista valuuttaa litiäkään, eikä majatalon henkilökunta puhunut englantia senkään vertaa. Ystävälliset majatalon pubin kanta-asiakkaat, kuitenkin auttoivat kohteliaasti kieliongelmissa ja vaihtoivat meille litejä, jopa pankin kursseja halvemmalla. Niin ja olihan sitten vielä se huoneessa asusteleva parisenttinen hämähäkki, jonka karkoitin hiuslakalla takaisin kattolankkujen taakse. (Katille tosin mainitsin häkistä vasta pitkästi matkan jälkeen. ;))

Kokkarit, mitä ne on?

Aamulla ennen matkaan lähtöä totesimme yön aikana talliin tulleen viitisen muutakin suomalaista pyörää. Aamun ensimmäistä kahvitaukoa pitäessämme törmäsimmekin suomalaismotoristeihin, jotka kertoivat olevansa paluumatkalla FIM-rallista, joka sinä vuonna oli juuri Budabestissa. Onneksi olimme tuolloin vielä autuaan tietämättömiä kokoontumisajoista, joten emme osanneet harmitella myöhäistä ajoitustamme.